STONE`S - TÄYDELLISTÄ HAMPURILAISTA ETSIMÄSSÄ

Lauantaina juhlimme puolisoni syntymäpäiviä. Koska mieheni on suuri hampurilaisten ystävä ja osaa valmistaa käden käänteessä erittäin maukkaita burgereita itsekin, halusin hemmotella häntä hänen suosikkiruuallaan. Myönnettäköön heti alkuun, että itse en olisi osannut täydellistä hampurilaista valmistaa, joten missioni oli etsiä - ja löytää täydellinen hampurilaisravintola.Tämä oli jo sinällään aikamoinen haaste, ottaen huomioon että useammassa ravintolassa asioineena, muistan mieheni olleen täydellisen tyytyväinen hamppariinsa vai muutamassa paikassa. 

Löytääkseni sopivan ruokapaikan, joka tarjoaisi täydellisiä hampurilaisia, minun oli kerättävä ensin hieman taustatietoa. Ensimmäinen sääntö:täydellistä burgeria ei saa pikaruokaravintolasta, ei siis Hesburgeria tällä kertaa. No, sen verran tiesin ehkä itsekin. Mutta mitä muuta? Kaikki lähtee pihvistä ja sämpylästä. Jos pihvi tehdään naudanlihasta (kuten mieheni mukaan on kuulemma suotavaa), pihvin tulisi olla paistoasteeltaan medium, mutta samalla pinnaltaan rapea. Sämpylä ei saisi muuttua mössöksi suussa heti ensimmäisellä puraisulla, mutta  toisaalta se ei saisi olla liian kovaakaan. Täytteitä tulisi olla sopivasti ja niiden tulisi olla tasapainossa keskenään. Eli ei siis liian kuivaa, mutta ei liian kosteatakaan. Ja tuoreet raaka-aineet. Tottakai. 

Seuraavaksi Facebookiin, koska sehän tietää tunnetusti kaiken. Harmikseni sain tällä kertaa vain muutamia suosituksia sopivista hampurilaisravintoloista. Naughty burger olisi ollut ensimmäisenä vaihtoehtona omalla listallani, mutta tarkempi selvittely paljasti, että kyseisen ravintolan pihvi ei kuulemma ole ihan sellaista kuin pitää, eli pinnaltaan rapeaa. Ei siis sinne. Friends and brger oli monella listalla ykkösenä, mutta itse paikan päällä kertaalleen pyörähtäneenä, en pitänyt paikan pikaruokamaisesta tunnelmasta, joten ei sitten sinnekään. Mutta minne sitten? No Googleen tietysti.

Googlen kautta päädyin ravintola Stone`sin sivuille. Pääkaupunkiseudun parhaat burgerit. Luomua lähituottajien raaka-aineista. Itseleivotut sämpylät. Kattava olutvalikoima. Tämä se voisi olla!

Itse ravintola sijaitsi aivan Helsingin ytimessä. Kadulta päin katsottuna voisi olettaa, että kyseessä on siisti pubi. Eli siis paikka, josta saa pääsääntöisesti vain juotavaa. Itse ruokaravintola sijaitsi Stone`sin alakerrassa. Paikka oli viihtyisä, tunnelma tiivis ja rento. Ruokailemassa oli tavallista porukkaa ja paikka tupaten täynnä. Hyvä! Se on yleensä merkki myös hyvästä ruuasta. Ruokalistalta löytyi muutakin kuin hampurilaisia, mutta koska olin tuonut mieheni burgerille, olin päättänyt myös itse tilata sellaisen. Listalta löytyi kaksi hampurilaisvaihtoehtoa punaista lihaa karsastavalle: kasvis ja kala. Näissä kahdessa vaihtoehdossa täytteet eivät olleet niitä kaikkein perinteisempiä. Kuka keksi laittaa lohihampurilaiseen korianteria ja inkiväärihilloketta? Kuulosti juuri tarpeeksi omituiselta ollakseen hyvää. Otin tämän. Mieheni valitsi listalta Black and Bleun, eli hampurilaisen, joka koostui cajunmausteella maustetusta luomunaudan pihvistä, roquefort-juustosta, whiskysipulista, tomaatista, salaatista ja majoneesista. Lisänä nokare aiolia. Kylkeen tilasimme korin ranskalaisia, jotka eivät siis kuuluneet hampurilaisten hintaan. Tämä oli ehkä hieman kummallista. Ranskalaisten mukaan kuului itsetehty ketsuppi. Jos itse söisin lihaa, olisin ehdottomasti valinnut listalta porohampurilaisen, jossa olisi ollut lisukkeena mm. kantterelleja ja karpalomajoneesia. Mukavan eksoottista. Burgereiden hinta ei ollut paha, noin 15 euroa kipale. 

Ruokaa ei tarvinnut odotella pitkään, mutta odotteluajan olisi voinut halutessaan käyttää lautapelien pelaamiseen, joita löytyi hyllystä paljon. Kiva idea! Itse ruoka oli juuri sellaista kuin pitikin, herkullista! Leipä maistui ihan oikeasti tuoreelta ja oli myös mukavan rapsakkaa, mikä pienenä miinuspuolena aiheutti kuitenkin sen, että hampurilainen ei pysynyt ihan helposti kasassa. Onneksi keskellä oli tikku, joka piti kerrosleipää jotenkuten kasassa. Lohihamppari oli kummallisuudessaan juuri niin hyvää, kuin olin kuvitellutkin. Harmi ei kyseinen kalaleipä taisi olla kausituote. Hampurilaiset olivat juuri sopivan kokoisia täyttämään vatsan, ilman että tarvitsi aterian jälkeen kärsiä ähkystä. Koska olutvalikoima oli laaja, olisin olutnoviisina kaivannut näistä juomista jonkin sortin informaatiopakettia. Koska sellaista ei ollut tarjolla, olin tylsä ja tilasin kuplavettä. Entä mitä tykkäsi burgeristaan kerrosleivistään tarkka mieheni? Löytyikö se täydellinen hampurilainen? Ei ehkä ihan, mutta melkein. Hyvää kuulemma oli. Kiitos! Nam!

https://www.raflaamo.fi/fi/helsinki/stones

KAHVILLA NÁVETASSA

Tänään piipahdin ystäväni kanssa Návetassa. Tällä kertaa suunnistin kahvilaan ihan tahallani tarkoituksella, mutta alunperin tämä kahvila on yksi niistä mahtavista paikoista, joihin satuin eksymään sattumalta. Sillä lailla ihanalla tavalla. Oli kesä ja olimme matkalla kotiin Pilvijärven uimareissulta, kun kas vain, sattumalta siinä aivan tien vieressä olla möllötti punainen söpö tupa. Sen tuvan pihassa oli paljon autoja. Pohdimme, että voisikohan siinä olla joku kahvila ja kaarsimme pihaan katsomaan. Ja sehän se toden totta oli. Maalaisidylli tien varressa, josta sai tuoretta kahvia ja pullaa. Ja kaikki tämä vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päästä kotoamme. Kesällä kahvilassa oli tungosta, mutta onneksi viihtyisälle pihalle oli siroteltu paljon sööttejä puutarhatuoleja - ja terassillakin oli tilaa. Tämän kesän jälkeen tänne on pakko ollut tulla kerta kerran jälkeen uudestaan.

Tänään tahdoin tuoda ystävänikin nauttimaan tämän kodikkaan kahvilan tunnelmasta. Matka Herttoniemestä Sipooseen kesti palttiarallaa puolisen tuntia, eli paljon vähemmän kuin olin arvioinut. Olin siis paikalla etuajassa, mikä oikeastaan oli hyvä asia. Sain hetken aikaa rauhoittua. Nollata ajatuksia, kuten sitä on tapana sanoa. Tässä ympäristössä se oli erityisen yksinkertaista. Tarvitsi vain istua alas, antaa katseen kiertää kauniisti sisustetussa tilassa ja nauttia maalaiskahvilan rauhasta. Niin helppoa. Missään ei ollut ärsyttävää melua. Ainoastaan vaimeaa puheensorinaa. Ja juuri näin sen pitää olla. Keittiössä tuoksui kahvi ja pulla. Pöydillä ja hyllyillä lepatti tuikkuja ja kynttilöitä tunnelmaa luomassa. Vaikka omat koirani odottivat tällä kertaa kotona, nurkkapöydässä istuvan asiakkaan pieni chihuahua muistutti minua siitä että tämä oli yksi niistä mukavista paikoista, joissa koiratkin saavat olla mukana. Siis ihanan viihtyisää ja kodikasta! Mieluummin minä täällä istuin kuin oman olohuoneeni sohvalla.

En itse oikeastaan ole suuri pullankuluttaja, mutta tämmöisestä paikasta sitä on tietysti aina saatava, koska se on tuoretta ja itseleivottua. Ei sellaista koneellista linjatavaraa, koska sellainen on yksinkertaisesti pahaa. Ystäväni saavuttua suunnistimme siis ensimmäiseksi pullatiskille. Tai leivostiskiksi kai sitä paremminkin pitäisi kutsua, koska tarjolla oli makeaa ja suolaista. Kello oli noin neljä iltapäivällä joten valikoima oli odotetusti suppeampi kuin kesäviikonloppuna parhaaseen iltapäiväkahviaikaan. Se ei minua estänyt riemuitsemasta jättiläissuurista korvapuusteista, joiden hinta kahvin kanssa oli kolme euroa kolmekymmentäsenttiä. Ja kahvikupit olivat nekin tarpeeksi suuria. Ei tullut tarvetta heti santsata.

Kun istuimme pöytään ystäväni kanssa rupattelemaan niitä sun näitä, unohdin olevani kahvilassa. Tuntui kuin olisin ollut jonkun kotona vieraisilla. Siis sellaisessa mukavassa paikassa, jossa on niin kiva ja leppoisa tunnelma, että tekisi mieli jäädä ihan vain oleskelemaan. Ja niin me vähän teimmekin, vähän niin kuin puolivahingossa tosin. Pulla kesti loputtomiin ja jossain vaiheessa iltaa pöytäämme ilmestyi työntekijän tarjoamana vielä isot palat tuoretta kauraleipää suurissa paperipusseissa. Ihan mahtavata!

Kellon lähestyessä sulkemisaikaa totesin ystävälleni, että meidän pitäisi ehkä lähteä kotiin, koska paikka oli menossa kiinni. "Onko ihan pakko?" Kysyi ystäväni. "Tänne olisi niin mukava vaan jäädä viettämään aikaa." Niinpä. Kiire ei onneksi kuitenkaan ollut. Kukaan ei tullut höökimään pöytäämme rätin kanssa, painostaen meitä poistumaan ennen sulkemisaikaa, eikä valomerkkiäkään vilkuteltu. Viittä vaille kuusi minulla oli edelleen yhtä tervetullut olo, kuin kello neljältä astuessani sisään kahvilaan. Kun viimein lähdimme siirtymään laiskasti ulko-ovea kohden, omistajalla oli aikaa jäädä vielä rupattelemaan kanssamme mukavia. Kiitos! Nam! :)

http://www.leipomokahvilanavetta.fi/